Mielenterveysyhdistys Etappi ry
24.5.2024

Sinna – Koala-ryhmänsomeaktivismiohjaaja

Sinna on koulutukseltaan alunperin media-assistentti, mutta hänellä on tutkintoina
myös maalari ja ylioppilas. Viimeisin tutkinto tuli joulukuussa, kun hänestä tuli
sosionomi. Ura on ollut pätkätyötä ja sosiaalialalla vasta harjoitteluja. Koalassa hän
aloitti someaktivismiryhmän ohjaajana helmikuun 2024 alussa.
Sinna on enemmän toteuttaja kuin ideoija, mikä hänen mielestään sopii työhön
hyvin. Hän on kyllä aina ollut luova ihminen mutta ideat ovat olleet aina sellaisia, että
muhiminen on vienyt välttämättä paljon aikaa.
Sinna on ehdottomasti kissaihminen ja muutenkin hyvin eläinrakas. Hänellä on myös
tarkat sosiaaliset tuntosarvet sekä työssä että muutenkin. Sen takia hän ehkä
sosionomiksi hakeutuikin.
Sinna on ollut nuorempana hyvinkin arka ja ujo. Äiti sanoi, että se loppuu
vanhetessa. Silloin moinen tuntui epärealistiselta mutta nyt päälle kolmekymppisenä
se on kuin onkin toteutunut, erityisesti, koska hän on mennyt eri paikkoihin ja
osallistanut itseään määrätietoisesti. Itseään hän kuvaakin persoonana seuraavasti:
“En usko äitiä, mutta on hän silti aina oikeassa.”

Kirjoittanut ja kuvittanut Maria S.

Tietosuojaseloste
menu-circlecross-circle