Emilia on opiskellut matkailupalveluiden tuottajaksi, kulttuurituotantoa ja
viimeisimpänä sosionomiksi. Hän työskenteli pitkään ravintola-alalla
ravintolapäällikkönä ennen sosionomiopintojaan ja osin myös niiden
aikana. Sosionomiopintojensa ensimmäisen harjoittelun hän suoritti Etapin
asumispalveluyksikössä ja opintojen loppusuoralla hän haki MTY Etappi
ry:n alaisen Kokemus vaikuttaa -hankkeen hankepäälliköksi.
Emilia on puhelias, sosiaalinen ja ihmismielestä kiinnostunut. Hän
harrastaa koripalloa ja kaikenlaista kulttuuria. Lisäksi hän hoitaa mielellään
kasveja. Erityisen lähellä hänen sydäntään ovat mielenterveysasiat.
Itseään hän kuvailee maailman laiskimmaksi ylisuorittajaksi.
Etapissa ja Kukkuussa Emilia tunnetaan aktiivisena ja aikaansaavana
ryhmänjohtajatyyppinä. Kommunikaatio hänen kanssaan on
mutkatonta ja avointa ja häneen on monen ollut helppo tutustua ja hänestä
on helppo pitää. Hän on ollut avainasemassa Kukkuu Kollektiivin toiminnan
kehittymisessä ja korvaamaton tekijä omassa tiimissään.
Kirjoittanut Maria S.