Mielenterveysyhdistys Etappi ry

Blogi

Mielenterveysyhdistys Etappi ry:n ylimääräinen yhdistyskokous järjestetään tiistaina 9.3.

Mielenterveystyön, jonka ruohonjuuritason etulinjassa myös Mty Etappi ry toimii, yhteiskunnallisesti jo muutoinkin fundamentaalinen merkitys korostuu erityisesti nyt korona-aikana, jona useita sosiaalisia kontakteja, matalan kynnyksen palveluja sekä työ-, päivä-, virike – ja harrastustoimintoja on jouduttu rajoittamaan hyvän terveysturvallisuuden ja solidaarisuuden sinänsä kiistattomin perustein. Kutsummekin kaikki yhdistyksemme jäsenet mukaan vaikuttamaan ja antamaan kuuluviin oman ainutlaatuisen äänensä yhdistyksen […]

Lue lisää

Hetkiä pyydystämässä

Joulukuun 2020 päivityksessämme esitimme ryhmätoimintamme aktiivista kehittämistä koskevan lupauksen, jonka täyttämisen merkeissä vuotemme Etapissa onkin kuuliaisesti alkanut: olemme käynnistäneet uuden ryhmätoiminnon MTKL:n ”Olohuoneen osallistujat” -haastekampanjan mukaisten, kertaviikkoisten taukojumppien muodossa sekä lunastaneet suunnitelmamme asukasvetoisten konsolipeli-iltojen järjestämisestä. Olohuoneen osallistujat on Mielenterveyden keskusliiton hanke, jonka tarkoituksena on aktiivisten taukojen jalkauttaminen jäsenyhdistysten arkeen. Taukotuokioiden tueksi MTKL, jonka jäsenyhdistys myös […]

Lue lisää

Ihmisyys syntyy vuorovaikutuksessa

Yhteisöllisyys on ollut yksi Etappi ry:n menneen syksyn suurista teemoista, joka on saanut ilmauksensa yhtä lailla yhteisökotimme arjessa kuin myös tulevaisuutemme visioinnissa. Sen arvokas kaiku kuuluu myös yhdistyksemme sloganissa – ”Me teemme yhdessä” – jonka konkreettisen sisällön havainnollistamisen esitys tämä blogipäivitys on. Nyt joulun lähestyessä takautuvan maininnan kollektiivisuuden voimasta ansaitsevat kodissamme lokakuun lopussa järjestetyt hulppeat […]

Lue lisää

Tiedote: Mielenterveysyhdistys Etappi ry:n jäsenten yhteystiedot löytyneet ja ne ovat turvassa

Hyviä uutisia! Olemme löytäneet aiemmin menetetyiksi ilmoitetut Mielenterveysyhdistys Etappi ry:n jäsenten yhteystiedot. Ne ovat ja ovat olleet koko ajan turvassa. Näin ollen heidän, jotka ovat jo aiemmin liittyneet Mty Etappi ry:n jäseniksi, ei tarvitse ilmoittautua jäseniksi uudelleen, eli ei ole tarvetta täyttää ja lähettää Liity jäseneksi -lomaketta verkkosivujemme kautta. Me Mielenterveysyhdistys Etappi ry:ssä huolehdimme tietoturvasta […]

Lue lisää

Sosiaali- ja mielenterveyspalvelut ja järjestöt muistettava sote-uudistuksessa

Melkein kukaan ei puhu sosiaali- tai mielenterveyspalveluista, vaikka ne ovat olennainen osa sote-uudistusta; mitä niille tapahtuu uudistuksessa? Säilyvätkö järjestöjen mahdollisuudet tuottaa sote-palveluja?

Lue lisää

Tsänssi on hyvän olon kahvila – ”ole juuri sellainen kuin olet”

Etappi ry. on ylläpitänyt Tsänssi-hävikkiruokakahvilaa jo vuodesta 2018 lähtien. Tsänssi-kahvila muutti vuoden 2020 alussa Hakaniemestä Bulevardille, kahvila on Hietalahden Tilajakamon tiloissa vanhassa Teknillisen korkeakoulun rakennuksessa.

Lue lisää
Tietosuojaseloste
menu-circlecross-circle